”Meillä asut kohtuuhintaisesti myös jatkossa”
Asukkaamme lähettivät yli 70 kysymystä Asuntosäätiön uudelle toimitusjohtajalle Jukka Helmiselle. Nyt Jukka vastaa yleisimpiin kysymyksiin.
Asukkaamme lähettivät yli 70 kysymystä Asuntosäätiön uudelle toimitusjohtajalle Jukka Helmiselle. Nyt Jukka vastaa yleisimpiin kysymyksiin.
Maaret Parviaisen elämä muuttui sairastumisen myötä. Jotain positiivistakin siitä seurasi: uusi kiva koti, jossa eläkkeelle siirtynyt Maaret aikoo viettää loppuelämänsä. Asumisoikeustalon yhteisöllisyys tuo turvaa yksinasujalle.
Kierrätä maito- ja mehutölkit loistaviksi joulutaloiksi. Melkein kaikki askartelutarvikkeet löytyvät kotoa jo valmiiksi. Hauskaa joulua!
Netan ja Antin yhteisessä elämässä kaikki on tapahtunut vauhdilla. Kun Mila-vauva syntyi vuosi heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan, tuli kiire löytää perheasunto. Nyt Mila ottaa ensiaskeliaan asokodissa Espoossa ja saa pikkusiskon.
Lahtelainen Leila Mehto näkee uuden kotinsa parvekkeelta juuri sellaisen idyllin, jota hän oli pitkään tavoitellut.
Puheenjohtajatapaamiset ovat tärkeä hetki, jossa asukkaiden edustajat ja Asuntosäätiö voivat vaihtaa ajatuksia. Tänä syksynä puhuttavat esimerkiksi asojärjestelmän tilanne ja arkisemmin oman kotitalon huolto. Lue, mitä muuta on mielissä.
Vanhat yksittäiset ruusukupit, parittomat tassit ja kirppisten alle euron aarteet muuntuvat kynttilänjaloiksi pikaliimalla ja kynttilänpesällä.
Onko sinulla koti, jossa arki pyörii sujuvasti ja tunnet iloa? Jos ei, lue sisustussuunnittelija, muotoilija Elina Kunnaksen vinkit, joilla lisäät kotiin rauhaa ilman remontteja ja kalliita ostoksia.
Jäteastioiden ulkopuolelle hylätyt pussit, patjat ja polkupyörät nostavat koko talon vastikekuluja. Pikku nipotus ja selkeä ohjeistus hyödyttävät kaikkia, kertovat helsinkiläisen asotalon jäteaktivistit.
Kun Timo Rissanen astui ensimmäisen kerran kaksikerroksisen kattohuoneiston terassille, hän mykistyi: ”Ei tämmöistä voi olla!” Asuntosäätiön asumisoikeuskodissa Helsingin Vuosaaren kattojen yllä Timo ja hänen puolisonsa elävät unelmaelämää. Kovan rahan markkinoilla vastaavaan ei olisi ollut varaa.